Keskinkertaisuuden vartijat – Kuinka laiska ja mukavuudenhaluinen hallitus jarruttaa tulevaisuutta 

Yrityksen hallitus on olemassa tehdäkseen päätöksiä, jotka vievät organisaatiota eteenpäin, joskus myös epämukavaan suuntaan. Silti liian usein hallitus ei johda, vaan seuraa. Se ei kyseenalaista, vaan nyökkäilee. Se ei ota riskiä, vaan optimoi varman päälle. Tuloksena on laiska hallitus. Ei siksi, että sen jäsenet olisivat kyvyttömiä, vaan siksi, että se on valinnut mukavuuden toiminnan sijaan. 

Missä tämä laiskuus syntyy? Se syntyy kokoushuoneessa, jossa kaikki ovat kohteliaita. Se syntyy esityslistassa, joka on täynnä raportointia, mutta tyhjä todellisista valinnoista. Se syntyy siinä hetkessä, kun toimitusjohtajan esitys hyväksytään ilman aitoa keskustelua. Syy on useimmiten se, että kukaan ei halua olla jäsen, joka hidastaa kokousta, kyseenalaistaa oletuksia tai ottaa konfliktin riskin. 

Laiska hallitus on usein hyvin koulutettu, kokenut ja verkottunut. Juuri siksi se on vaarallinen. Sen jäsenet osaavat perustella passiivisuutensa rationaalisesti: “markkinatilanne on epävarma”, “ei ole oikea hetki”, “strategiaa pitää vielä kirkastaa”. Nämä lauseet kuulostavat vastuullisilta, mutta usein ne ovat vain viivyttelyn kauniimpia muotoja. Todellisuudessa hallitus välttelee päätöksiä, joiden seuraukset ovat epävarmoja ja jotka voisivat altistaa sen kritiikille. 

Milloin hallitukset muuttuvat passiivisiksi? Yllättävän usein silloin, kun yrityksellä menee kohtuullisen hyvin. Kriisi pakottaa toimimaan, mutta tasainen keskinkertaisuus turruttaa. Kun kassavirta on kunnossa eikä kukaan huuda, hallitus alkaa mitata onnistumistaan riskien välttämisellä, ei arvon luomisella. Tämä on vaarallinen käänne. Hallituksen tehtävä ei ole suojella nykytilaa, vaan rakentaa tulevaisuutta. Silti juuri mukavuuden vyöhykkeellä syntyy passiivisuuden kulttuuri. 

Toinen kriittinen hetki on uuden toimitusjohtajan aloitus. Liian usein hallitus antaa johdolle pitkän “kuherruskuukauden”, jonka aikana mitään ei haasteta. Tämä voi olla perusteltua, mutta se voi myös olla tekosyy olla tekemättä vaikeita päätöksiä. Hallitus siirtää vastuuta johdolle ja samalla luopuu omastaan. Kun ensimmäiset strategiset valinnat lopulta tehdään, ne ovat usein kompromisseja, jotka eivät satuta ketään, eivätkä myöskään vie yritystä merkittävästi eteenpäin. 

Miksi hallitukset sitten ajautuvat tähän? Syitä on useita, mutta yksi keskeisimmistä on psykologinen turvallisuus tai pikemminkin sen väärinymmärrys. Turvallinen ilmapiiri ei tarkoita konfliktin välttämistä. Se tarkoittaa kykyä käydä vaikeita keskusteluja ilman pelkoa. Monessa hallituksessa turvallisuus on kuitenkin tulkittu mukavuudeksi. Tällöin ei nosteta esille vaikeita asioita, ettei ilmapiiri kärsi. Lopputuloksena on harmoninen mutta hyödytön keskustelu. 

Toinen syy on henkilökohtainen riski. Hallituksen jäsenillä on maine, ura ja verkostot suojeltavanaan. Rohkea päätös, joka epäonnistuu, voi leimata. Varovainen päätös, joka johtaa hitaaseen näivettymiseen harvoin tekee sitä. Siksi rationaalinen yksilö voi päätyä kollektiivisesti irrationaaliseen lopputulokseen. Kaikki valitsevat varman päälle vaikka yhdessä he tietävät, että se ei riitä. 

Kolmas syy on rakenteellinen. Moni hallitus käyttää suurimman osan ajastaan talouslukujen, raporttien ym. menneen tarkasteluun. Tulevaisuudelle jää murusia. Kun aika loppuu, loppuvat myös rohkeat keskustelut. Hallitus tekee sen, mitä ehtii ja se on harvoin strategista uudistumista. 

Mutta ehkä todellisuus on sittenkin tämä: laiska hallitus ei ole poikkeus, vaan normi. Se on oletustila, johon jokainen hallitus ajautuu, ellei sitä aktiivisesti johdeta toisin. Passiivisuus ei ole yksilöiden vika, vaan systeemin ominaisuus. Siksi sen korjaaminen vaatii tietoista vastavoimaa. 

Miltä sitten näyttää aktiivinen hallitus? Se kysyy enemmän kuin vastaa. Se varaa aikaa keskustelulle, ei vain raportoinnille. Se palkitsee eriävät mielipiteet eikä rankaise niistä. Se uskaltaa tehdä päätöksiä, joiden lopputulosta ei voi täysin ennustaa. Ja ennen kaikkea se ymmärtää, että sen tärkein tehtävä ei ole olla oikeassa, vaan olla hyödyllinen. 

Aktivointi ei vaadi sankaritekoja. Se vaatii kurinalaisuutta. Jokaisessa kokouksessa tulisi olla hetki, jossa kysytään, mitä emme nyt uskalla sanoa ääneen. Mikä päätös jätetään tekemättä? Jos näihin kysymyksiin ei löydy vastauksia, hallitus on todennäköisesti jo ajautunut mukavuuden tilaan. 

Lopulta kysymys on moraalinen, ei vain strateginen. Hallituksen jäsenyys ei ole kunniatehtävä tai palkkiovirka. Se on tehtävä käyttää aikaa, osaamista ja vaikutusvaltaa tavalla, joka palvelee organisaation pitkän aikavälin etua, ei omaa mukavuutta. Laiska hallitus ei ole harmiton. Se on hiljainen riski, joka realisoituu hitaasti mutta varmasti. Se ylläpitää keskinkertaisuutta ja jarruttaa tulevaisuutta. 

Ja ehkä juuri siksi se on vaarallisempi kuin yksikään huono päätös. 

Kirjoittaja Martti Silvennoinen
 https://www.linkedin.com/in/martti-silvennoinen-8ab46236/